Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
2. Kuvanveistotaide.
55
sista emme kuitenkaan mainitse kuin muutamia tärkeimpiä. Hänen
tekemistään useista kymmenistä muotokuvista on taiteilijan ystävällisen suosijan
F. Cygnaeuksen marmorista veistetty rintakuva ehkä etevin. Kalevalan
aiheisista jälleen on suuriarvoisin yliluonnolliseen kokoon muotoeltu „ Miekalleen
puhuvan Kullervon" pystykuva, jossa hän on voimakkaasti luonut nähtäväksi
kovaonnisen urohon synkkämielisen luonteen (kuv. 28). Paitse aiheeltaan
suomalaisia teoksia on Sjöstrand muotoellut joukon antiikin- tahi yleisaiheisia,
laatukuvantapaisia sommituksia, niinkuin „Kanteletta soittava Amor" ja
»Paimentyttö", molemmat marmorista, „Italialaiset boccian-pelaajat" y. m. Vihdoin
on hän Ateneumia ja Valtioarkiston rakennusta varten tehnyt isoja
koris-telukuvia. Taiteensa luonteen puolesta on Sjöstrand luettava Torvaldsenin
jälkeiseen, antiikiin nojautuvaan kouluun. Ainoastaan muutamiin harvoihin
teoksiin (Kullervon pystykuva ja jotkut muotokuvat) on hän kyennyt
laskemaan suuremman määrän sitä todenperäisyyttä ja yksilöisyyden sävyä, jota
nykyaika taiteelta vaatii. Siis on hän enemmän aihevalintansa kautta, joka
liittää hänet R. W. Ekmanin aikuiseen maalaajapolveen, kuin teosten
taiteellisuudella voittanut yleisön myötätuntoisuutta ja kunnioitusta.
Walter M. Runeberg (s. Porvoossa 1838) oli yksi noista kolmesta
Sjöstrandin oppilaasta, jotka opettajansa kanssa edustivat kuvanveistotaidetta
taideyhdistyksen näyttelyssä 18-57. Tämä suuren runoilijamme J. L.
Runebergin poika oli samana vuonna, tullut ylioppilaaksi ja päättänyt ruveta
kuvanveistäjäksi. Jo seuraavana vuonna lähti hän Köpenhaminaan, jonka
taideakatemiassa hän opiskeli etupäässä jo ennen mainitun H. V. Bissenin johdolla,
joka oli Thorvaldsenin oppilas ja hänen jälkeensä Tanskan etevin
kuvanveistäjä. J. L. Runebergin ja V. Holmbergin marmoriset rintakuvat syntyivät
ennenkuin hän neljän vuoden päästä erosi Köpenhaminasta, V. 1862 matkusti
nuori kuvanveistäjä Roomaan, joka vielä silloin ja kymmenkunta vuotta
edelleen vastustamattomasti veti pohjoismaiset kuvanveistäjät puoleensa ja jossa
hän muutamat kotimaanmatkat poisluettuna oleskeli v:een 1876 saakka. Yhä
edistyvän taiteilijan teokset tältä ajalta osottavat, että hän ei ainoastaan
muoto-käsityksensä puolesta vaan myöskin aihevalintaan nähden pysyi uskollisena sille
antiikinsuuntaiselle koululle, johon hän oli Tanskassa perehtynyt. Ainoastaan
kotimatkalla 1866 muotoeli hän, kentiesi Sjöstrandin esimerkin viehättämänä,
seppo Ilmarisen pystykuvan; muuten olivat aiheet antiikisen mailman omia,
Niin kolmihenkilöinen, jotenkin realistinen pystykuvaryhmä „Silenus
seuralaisineen" (1864—65, kipsivalelmana yliopiston kirjastossa), niin myös taiteilijan
suuriarvoinen pääteos roomalaiselta ajalta „Apollo ja Marsyas’ (kuv. 29), jonka
Helsingin naiset tilasivat marmorista veistettynä ja lahjoittivat
taideyhdistykselle, sekä keisarinna Maria Aleksandrownan ostama „Nukkuva Amor", kolme
pystykuvallisesti esitettyä Psyche-tarinan kohtausta: Suomen Senatin samalle
ruhtinattarelle lahjoittama „Psyche Zefyr’ein kantamana", „Psyche ja kotka"
ja „Psyche lampun ja tikarin kanssa", ja ylioppilashuonetta varten
sommiteltu korkokuva „Kleobis ja Biton vetävät äitiänsä templiin", kaikki
marmori-teoksia paitse viimeistä, joka on sementtiin valettu. Nämä Runebergin
vanhemman, tuskin puolentoista vuosikymmentä käsittävän taiteilijakauden
tuotteet muodostivat ei ainoastaan lukunsa vaan myöskin arvonsa puolesta
kerrassaan hämmästyttävän ilmiön senaikuisessa suomalaisessa taide-elämässä ja
varsinkin tätä aikaa silmällä pitäen on kuvanveistäjä luettava taiteemme
pe-rustajain joukkoon. Minkä arvon hän oli kotimaassa saavuttanut, todistaa
paraiten se seikka, että hän milt’ei koko myöhempänä taiteilijakautenaan
on lakkaamatta saanut työskennellä mitä suurimpain tehtäväin
suorittamisessa. Käännekohta Runebergin taiteellisessa kehityksessä tapahtui v. 1876,
kun hän muutti Parisiin. Sen jälkeen on hän näet vähitellen irtaantunut en-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
