Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - I. Itää kohti
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
2
aikaisemmin oli kulkenut tämän mannermaan halki ja laatinut
retkistään kertomuksen, vajanaisen tosin, mutta kuitenkin sellai-
sen, että se kaikkina aikoina on pysyvä yhtenä inhimillisten uro-
tekojen muistomerkkinä. Kun 1870-luvun lopulla uusi suuruu-
den aika maantieteellisten löytöretkien historiassa otti alkunsa,
eivät Aasian sisä-osatkaan enää voineet jäädä ulkopuolelle euroop-_
palaisten huomiota, ja suuri venäläinen retkeilijä Prschevalskij
oli aikalaisistamme ensimmäinen, joka rohkeni nostaa kulmaa
siitä hunnusta, joka merien ja erämaitten taa peitti niin monta
salaisuutta.
Jo koulupoikana ollessani olivat ensiksi Adolf Norden-
skiöldin ja sitten Prschevalskijn matkat kiinnittäneet niin kaiken
huomioni, että silloin jo uneksin voivani kerran astua heidän ja
Marco Polon jälkiä; nyt on kohta kulunut kaksikymmentä vuotta
siitä, kun alotin ensimmäisen retkeni Persian halki ja !epäilin
Basran ja Bagdadin palmulehdoissa. Yhdeksän talven lumet olen
sen jälestä viettänyt aasialaisella alueella, ja oman onnellisen koti-
maani valoisat yöt ja syreenien tuoksun olen yhdeksänä kesänä
niillä matkoillani menettänyt.
Maantieteellisissä pääpiirteissään on Aasia nykyään joten-
sakin tunnettu, mutta yksityiskohdissa on vielä äärettömän pal-
jon hämärää, ja tulee kestämään kauvan, ennenkuin huntu sen
kasvoilta on kokonaan poistettu. Vastustamaton halu oli minua
aina vetänyt sinne. Voit ymmärtää mikä riemu on tehdä maan-
tieteellisiä löytöjä ja niillä rikastuttaa inhimillistä näköpiiriä!
Kuinka valtavasti vaikuttava onkaan rannaton aavikko, joka sul-
kee matkamiehen jättiläiskokoisten hiekka-aaltojensa syleilyyn?
Ajattele sitä omituista, melkein jumalallisen ylpeyden tunnetta,
että saa olla ensimmäinen, joka 5000 metriä ylempänä kaiken
maailman kurjuutta ja murhetta katselee Tiibetin korkeinta har-
jaa, ja tietää, ett’ei sen ikuista lumipeitettä ole vielä koskaan
kenenkään ihmisen katse saastuttanut, vaan että aurinko 011 ainoa,
joka sitä päivin 011 hyväillyt, ja kuu ja tähdet ainoat, jotka sille
öisin ovat hopeahohdettaan valaneet. Ja sinä ymmärrät, että kun
sitten tulee kotiin kaduille ja toreille, höyrykoneitten, sanoma-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
