Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - XI. Suoraan halki erämaan
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
II 0 SUORAAN HALKI ERÄ~AAN.
Pelkoni kävikin toteen kello kahden aikana aamulla: koil-
lisesta nousi myrsky, hiekkapilviä kiiti pitkin aavikkoa ja ilma
oli paksuna pölystä. Kurkistin ulos, yö oli pilkkoisen pimeä,
en voinut nähdä omaa_ kättäni. Ördek parka, tottapa hän on
siksi viisas, että kääntyy takaisin, ajattelin itsekseni!
Kun aamulla kuormitimme kameeleita, oli meitä vaan kolme
miestä ja minun piti itsenikin olla apuna. Ja eteenpäin taas.
Kello kalahteli synkästi mustassa erfo1aassa, myrsky ulvoi kor-
vissamme, ja se tuntui meistä hyvältä, sillä se vähensi tukautta-
vaa kuumuutta ja helpotti takaa päin puskemalla askeleitamme,
mutta toisaalta oli se meistä katkerin vihamies, sillä se oli ehkä
ottanut hengen Ördekiltä.
Mitä vielä, asia ei ollutkaan niin vaarallinen! Juuri kun
pystytimme telttiä, ilmestyikin l~unnon Ördek luoksemme, lapio
olalla ja taluttaen hevosta iälessään. Molemmat olivat menehty-
mäisillään ja Ördekin ensimm:iinen sana oli vettä, vettä!
Jännityksellä kuuntelin nyt Ördekin kertomusta. Myrs-
kyssä ja pimeässä oli hän ratsastanut harhaan, ja saapunut päi-
vän valjetessa erääseen kohtaan, jossa oli raunioita useista raken-
nuksista sekä paljon jätteitä puuveistoksista. Kaksi parasta palk-
kia otti hän mukaansa, kun oli huomannut minun suuren kiin-
tymykseni sellaisiin esineihin. Itsepintaisesti etsi hän ensimmäisiä
raunioita ja lapioa, ja vasta kun oli löytänyt ne, lähti hän paluu-
matkalle. Pari kertaa koetti hän nostaa palkkejansa hevosen
selkään, mutta harmikko ei suostunut niitä millään ehdolla kan-
tamaan. Itse sai siis Ördek kantaa niitä köydestä selässään, ja
hän näytti, kuinka köysi oli hangannut hänen olkapiiänsä verille.
Kun hän vielä kerran oli yrittänyt as1.:ttaa niitä satulaan, oli
hevonen riuhtaissut itsensä irti ja karannut tiehensä. Silloin
täytyi hänen jättää palkit sille hyvälleen, sillä hänellä oli aivan
täysi työ etsiessään petollista nelijalkaista toveriaan, ja kun vih-
doin sai karkurin käsiinsä, oli hän niin uupunut ja janoissaan,
että täytyi kiireimmän kautta koettaa saavuttaa meidät. Tämä
ei ollut ensimmäinen kerta, jolloin sain ihmetellä näitten erä-
maan asukkaitten melkein yliluonnollista paikallistuntoa.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
