Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - XXIX. Tjargut-tson järvi
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
TJARGUT·TSON JÄRVI. 359
näkevät tulen loimotuksen autiosta saaresta? Kummittelee tie-
tysti, tai viettävät saaren henget yöllistä juhlaa. Odotimme ja
odotimme; vihdoin alkoivat vuorien huiput vaaleta idän puolella
ja samassa oli aurinko ylähällä, kirkkaana ja säihkyvänä kuin
jalokivi.
Myrsky äityi vaan - menisikö meiltä toinen päivä lmk-
kaan I Minä kartoitin saaren ja istuin sitten tuntikausia kuun-
nellen aaltojen pauhua kallioita vastaan. Sitten söimme päiväl-
listä, keräsimme polttopuuta, ja illalla nousin minä korkeimman
kallion laelle katselemaan auringon laskua. Uusi yö tekee tu-
loaan, me istumme nuotiolla ja jatkamme suloista tyhjäntoimitusta.
Illalla näytti tuuli heikkenevän, mutta pilvet paksunivat ja
kulkivat yhä entistä vinhaa kulkuaan ohi kalpean kuun. Yhä
kasvavalla jännityksellä seurasimme taivaan merkkejä, menimme
läntiselle rannalle, mutta aallokko oli vielä niin korkea, että mei-
dän täytyi odottaa. Minä toivoin kuitenkin, että yöllä voisimme
lähteä vesille ja päästä seuraavaan pieneen kalliosaareen, jonka
suunnan olin merkinnyt karttaani ennen pimeän tuloa.
Tuuli tyyntyikin todella ja aallokko asettui, mutta siinä
silmänräpäyksessä, jolloin työnsimme veneen rannasta, tuntui
minusta melkein tuskalliselta, että ainiaaksi täytyi jättää tämä
pieni saari, jossa olimme kaksi niin rauhallista päiviiä viettäneet.
Soudamme ensin sen eteläistä kalliorantaa pitkin, joka kohoo
!aineista kuin musta kummitus, ja sitten käännymme ulapalle.
Vesi on mustaa kuin kirjoitusmuste, kuu vaan leikkii väsähtä-
neillä laineilla ja vuorikehys ympärillämme on kuin epäselvä
hiilipiirros pimeässä yössä. Tuntikausia soudimme yhä länteen
päin; vettä oli noin 37 metriii, eikä tuntunut siis ranta vielä
olevan lähelläkään. Lyhdyn valossa saatoin tarkastella koneitani.
Kuu oli laskenut, kaikkialla vallitsi mitä synkin pimeys, ja minä
aloin jo pelätä, että olimme soutaneet ohi saaren ja joutuneet
järven läntiselle selälle, jossa meidät hukka perisi, jos myrsky
taas äityisi uudelleen.
Ei toki, vesi madaltuu taas, ja ennenkuin aavistammekaan,
karahtaa vene pohjaan ja me olemme saaressa. Siinä rupeamme
heti levolle.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
