Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - XII. Seikkailuja vesillä
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
126 SEIKKAILUJA VESILLÄ.
kädelläni edes osaksi suojata kasvojani veden pistävää roisketta
vastaan ja sillä välillä ammensin yhä. Mutta mitä se auttoi ajan
pitkään, kanootti täyttyi vähitellen kuitenkin ja tuli raskaam-
maksi soutaa. Olimme menehtymäisillämme uupumuksesta ja
tuskin kestäisimme enää 1ninuuttiakaan. Täydellinen pimeys
vallitsi ympärillämme.
Mitä nyt, mitä on tapahtunut? Niinkuin taikavoimasta
asettuu järvi, mitään ei näy, mutta aallot ovat painuneet aivan
. mataliksi ja vaahto niitten harjoilta on kadonnut. On niinkuin
olisi vedetty kalvo niitten yli. »Kaksi jalkaa vettä ,, huutaa
Kirguj Pavan voitonriemuisena, »Kbodaim var»!
Nyt huomattiin, että pohjoisrannasta pisti pitkälle järveen
kapea niemeke ja että aivan tiet’.imättämme olimme onneksi tul-
leet sen taa, niinkuin aallonmurtajan suojaan. Hetkistä myö-
hemmin häämötti pimeyden läpi kaksi mustaa pilkkua, ne olivat
tamariskeja, ja samassa tarttuivat kanootit jo matalaan rantaan
kiinni.
Soutajat olivat sekä sielun että ruumiin ponnistuksista nyt
niin uupuneina, että meidän täytyi joku aika huoahtaa. Minä
järjestin Schagduri6 kanssa kapineitamme ja ajoin veden kanoo-
teista. Ja vasta iltamyöhällä jatkettiin uudestaan paluumatkaa.
Voi kuvailla itselleen, millainen pimeys sellaisena yönä vallitsee.
Suljettu kassaholvi ei voi olla pimeämpi, ja vielä tänäkin päivänä
on minulle arvoitus, kuinka miehet löysivät tien. He eivät voi-
neet puhua eivätkä neuvotella reitistä, he eivät voineet nähdä
mitään eivätkä varottaa toisiaan, olisi saanut huutaa keuhkonsa
halki, eikä se sentään olisi kuulunut mihinkään, myrskyn ulvonta
voitti kaikki, se viuhui, räiskyi ja pauhasi kaislikos!’>a, jonka pit-
kät ja terävät lehdet olisivat hakanneet kasvot rikki, ellei niitä
olisi käsivarsillaan suojellut. Minä puolestani istuin ja torkah-
telin, koska ei kumminkaan voinut nähdä mitään. Ympärillä
vallitsi vaan pimeys ja huumaava ryske, ja me olimme kuin
joukko kuuromykkiä. Ainoastaan airojen näkäykset merkitsivät
sitä, että olimme liikkeessä, ja taaja kaislikko, joka meitä suojasi,
oli varmaan samaa, jonka halki aamullakin olimme soutaneet.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
