Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - XIV. Tiedusteluretkiä järvillä
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
TIEDUSTELURETKIÄ JÄRVILLÄ.
Sydän alkaa tykyttää kiihkeästi ja tuntuu niinkuin joku sen
komeroista halkeisi; päätä alkaa huimata ja maa on heiluvinaan
jalkain alla. Siellä täällä on joku liuskakivi, mutta sekään ei
kannata, vaan painuu päälle astuttaissa niinkuin taikinaan ja jät-
tää jälkeensä vedellä täytetyn kuopan. Luulisi tämän tällaisen
liejuharjun vähitellen tasottuvan ja valuvan järveen, mutta sitä
se ei näytä tehneen. Ja se on sade, joka saa maan pinnan näin
inhoittavaksi, kun ei löydy ainoaakaan puuta eikä ruoh~n kortta
sitomassa sitä.
Lopulta emme päässeet enää kitkahtamaankaan ja meidän
täytyi pyörtää takaisin. Siitä suuntasimme tiemme erääseen
leveään laaksoon, ja kun sieltä tapasimme pienen ruohokentän
ja elukkammekin olivat ylen määrin väsyneinä, niin levähdimme
kaksi päivää paikoillamme. Ensimmäisenä päivänä vallitsi mitä
ankarin rajuilma. Salamat löivät useita kertoja minuutissa ja
pyörrepilvi kulki jyristen aivan päittemme päällitse. Oli sellai-
nen ryske ja räiske niinkuin kalliot olisivat vyöryneet alas, sala-
mat huikaisivat silmämme sokeiksi ja maa keinahteli allamme.
Olla suojattomana sellaisessa rajuilmassa on kamalaa mutta juh-
lallista. Koirat ulvoivat surkeasti ja telttejä täytyi kiinnittää lu-
jempaan. Rakeet paukahtelivat kiviin ja niitten jälestä seurasi
sankka lumipyry. Iltahämärässä asetettiin kaikki kameelit yhteen
ryhmään ja peitettiin villavaipoilla, mitä itseltämme suinkin lii-
keni; niitten oli vilu niin että vapisivat, eikä niille levostansa
ollut suurtakaan hyötyä.
Elokuun r 2 p:nä täytyi meidän tavalla tai toisella ko~ttaa
päästä liejuvyöhykkeen yli, ja niin lähdimme ylös erääseen laa-
jaan, avonaiseen laaksoon. Mutta siinäkin oli aivan kauheata:
kaikki kohdat yhtenä ainoana järvenä keltaista liejua, täynnä
vettä niinkuin pesusieni, petollista, hengen vaarallista ; se huojuu
ja massahtelee ja nousee elukkain jaloissa ylös kuin venyvä tai-
kina. Se on nyt jo niin pehmeätä, että jäljetkin menevät siinä
heti umpeen. Kirouksen maa! On helposti ymmärrettävää, että
laitumia ja polttopuuta puuttuu 5000 metrin korkeudessa, mutta
miksi pitää maan olla niin pehmeätä, että se uhkaa niellä koko
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
