Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
VALON KADOTESSA
105’
He läksivät merelle päin noita vanhoja,
muuttumattomia katuja pitkin, ja vanhojen aikojen muisto
valtasi heidät. He kulkivat makeispuodin ohi, joka
oli hyvin arvossa pidetty siihen aikaan, kun heidän
yhteiset käyttövaransa olivat yksi shillingi viikossa.
»Dick, onko sinulla rahaa?" sanoi Maisie
puoleksi itsekseen.
»Ainoastaan kolme penceä, ja jos sinä luulet
saavasi niistä kaksi ostaaksesi pastilleja, niin erehdyt.
Hän sanoo, että pastillit eivät sovi sivistyneelle
neidille."
Taas he nauroivat, ja taas tuli väriä Maisien
poskille, ja veri kuohahti Dickin sydämessä.
Syötyään hyvän aterian, he läksivät rannalle
Fort Keelingiin päin poikki tuon aution, tuulien
raataman maan, jota ei kukaan rakentaja ollut
keksinyt turmella. Talvituuli puhalsi mereltä, vinkuen
heidän korvissaan. ’
.Maisie," sanoi Dick, „sinun nenänpääsi alkaa
olla taivaan sininen. Minä juoksen kilpaa sinun
kanssa vaikka kuinka kauvas."
Maisie katsahti ympärilleen nopeasti ja läksi
sitten nauraen juoksemaan niin nopeasti kuin
harmaa päällystakki salli. Vihdoin hän hengästyi vallan.
»Ennen me jaksoimme juosta penikulmia,"
läähätti hän. »Se on hirveätä, ettemme ollenkaan osaa
juosta nyt enää."
»Vanhuus vaivaa, kulta. Semmoista se on, kun
käy lihavaksi ja pulleaksi kaupungissa. Kun minä
ennen tahdoin kiskoa sinua tukasta, oli sinulla tapana
juosta kolme penikulmaa, kirkuen niin paljon kuin
jaksoit. Minä muistan sen varsin hyvin, sillä tuon
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
